”Patrinoj – Äidit” on Suomessa tuotettu esperantonkielinen lyhytelokuva, joka valmistuu vuoden 2025 alussa. Ohjaaja Anna Andersson päätti tehdä elokuvan esperantoksi, koska elokuvan teema on sodanvastainen eikä hän halua, että tapahtumat liitetään mihinkään yksittäiseen maahan.
En Esperanto: En Finnlando aperas profesia filmo en Esperanto
– Kun löysin esperanton, joku asia napsahti paikoilleen. Tajusin, että tämä on nimenomaan oikea tapa käsitellä tätä tarinaa. Ja sitten kun huomasin, että tämä kaikki tosiaan toimii, kun kielenä on esperanto, se vahvisti ajatusta siitä, että ei vitsi, tästä täytyy saada vielä pitkä elokuva, Anna Andersson kertoo.
Ohjaaja ei itse osaa esperantoa ja kertoo löytäneensä kielen sattumalta alettuaan suunnitella elokuvaa, jolla on sodanvastainen sanoma.
– Halusin käsitellä nyky-yhteiskuntaa… No onneksi tämä ei meillä Suomessa ole ajankohtaista, mutta sitä, mitä sota ja totalitaristinen yhteiskunta tekee ihmiselle. Valitettasti nämä sotarikokset joita tälläkin hetkellä Venäjä Ukrainassa tekee, eivät ole mitään maailmanhistoriallisesti uutta. Siksi en halunnut suoraan laittaa sitä tähän Venäjä-Ukraina-kontekstiin.
Aluksi Anna Andersson ajatteli, että elokuvan tapahtumat voisivat sijoittua johonkin tulevaisuuden dystooppiseen Suomeen, mutta se ei lopulta vaikuttanut hänestä uskottavalta.
– Tuntui tosi oikealta, kun yhtäkkiä löysin esperanton. Sitä kautta voin rakentaa todellisuuden, joka ei ole mitään tällä hetkellä olemassaolevaa. Mutta siinä kuitenkin käsitellään juuri niitä ajankohtaisia, kipeitä kysymyksiä, mitä on elää totalitaristisessa yhteiskunnassa, mitä se tarkoittaa, kun vuosikymmeniä on ajatuksia aivopesty ja itsenäinen ajattelu on kaikin tavoin kiellettyä.
Netistä Anna Andersson löysi Suomen esperantoliiton ja otti yhteyttä.
– Aloin googlettaa, onko Suomessa toimintaa, ja löysin esperantoliiton. Laitoin sähköpostia, ja ilahduin tosi paljon kun siellä heti oltiin innostuneita yhteistyöstä. Elokuussa tämä elokuva kuvattiin, mutta keväällä alkoi jo hyvin aktiivinen sähköpostien vaihto. Meillä oli todella upeaa ja olen ihan valtavan kiitollinen esperantoliitolle ja Esperanto-säätiölle siitä, kuinka avoimin mielin ja heti he lähtivät tähän yhteistyöhön.
Esperanto-säätiö, jonka peruspääoman lahjoitti tunnettu suomalainen valokuvaaja, tietokirjailija ja esperantisti Vilho Setälä, tuki elokuvan tekoa 10 000 euron apurahalla.
– Se taloudellinen apu oli ihan mieletön yllätys. Olen valtavan kiitollinen siitä, kuinka he heti lähtivät mukaan.
Käsikirjoituksen vuorosanat käänsivät suomesta esperantoon Vilho Virtanen ja Robert Bogenschneider, yhteistyössä esperantoliiton puheenjohtajan Juha Metsäkallaksen kanssa.
– Saatiin toive, että sen pitäisi olla nimenomaan sujuvaa puhekieltä. Sellaista, mitä ihmiset puhuvat. Kun katsoo esimerkiksi Youtubesta videoita niin siellä puhutaan helposti aika pönötyskieltä, sitä haluttiin ehdottomasti välttää. Ja tekstissä oli muutama sellainen sana, joka liittyy tauteihin. Ensin oli otettu siihen käännökseen jokin lääketieteellinen termi. Mietittiin, ettei varmaan kadun ihminen sano näin. Niitä piti yksinkertaistaa, että saatiin kuulostamaan oikealta puhekieleltä, Juha Metsäkallas sanoo.
Kuvausten aikana filmitiimiä auttoi Sakari Bister, jonka toinen äidinkieli on esperanto. Hän oli tehtävään sopiva henkilö myös, koska hänellä on kokemusta kulttuuriprojekteista. Hän neuvoi aiemmin Svenska Teaternia esperantonkielisessä projektissa ja asuu lähellä kuvauspaikkoja Etelä-Suomessa.
– Näyttelijät tarvitsivat apua repliikkeihin, joihinkin sanoihin, ylipäätään kieleen. Kukaan heistä ei tietenkään ollut aiemmin puhunut esperantoa. Kuvausten aikana autoin heitä kertaamaan ja muistamaan vuorosanoja, ja kuuntelin myös tarkkaan. Näyttelijät, varsinkin ne joilla oli paljon vuorosanoja, oppivat minun mielestäni repliikkinsä yllättävänkin nopeasti, Sakari Bister kertoo.
Kuuluvatko vuorosanat hyvin, onko ne helppo ymmärtää?
– Todella hyvin. Monissa kohtauksissa näyttelijät kuulostavat siltä, että he olisivat puhuneet esperantoa jo pitkään, eivät vain muutamaa viikkoa. Kaikki filmitiimissä ovat ammattilaisia tai elokuva-alan opiskelijoita, ja sen kyllä näkee valmiista elokuvasta. Oli kiva tehdä yhteistyötä, juttelin kaikkien kanssa esperantosta ja siitä, että puhun sitä äidinkielenä. Monet olivat kiinnostuneita kielestä.
Elokuvaa ei vielä ole esitetty julkisesti, mutta Sakari Bister on nähnyt lähes valmiin version. Hänestä elokuva on hyvä esimerkki siitä, miten esperantoa voi käyttää kulttuuriprojekteissa.
– Tässä esperanto on osa nykyajan maailmaa. On kiva, että tuloksena ei ole vain hyvä esperantonkielinen elokuva vaan ylipäätään hyvä elokuva. Olen varma, että myös esperantonkielinen yleisö tulee pitämään siitä. Elokuva kertoo sodasta ja miten se vaikuttaa ihmisiin, äiteihin ja lapsiin, se on tärkeää ja kiinnostavaa kaikille, Sakari Bister sanoo.
Elokuvaa tarjotaan myös Brnossa Slovakiassa ensi vuonna pidettävän esperanton maailmankongressin ohjelmaan. Jos se hyväksytään, esperantonkielinen suuri yleisö näkee sen ensimmäisenä siellä, esperantoliiton puheenjohtaja Juha Metsäkallas kertoo.
Elokuvassa on myös esperantonkielistä musiikkia, ohjaaja Anna Andersson sanoo.
– Siihen on käännetty Mikael Saaren kappale, joka tulee loppubiisiksi. Mikael Saari muutenkin säveltää musiikin elokuvaan. Sakari Bister ja Jouko Lindstedt ovat olleet kääntämässä. Apua on saatu myös lopputekstien kääntämiseen ja yhteistyö jatkuu.
Anna Andersson toivoo, että Esperantoliitto ja muut esperantojärjestöt auttavat elokuvan levityksessä esperantonkielisen yleisön nähtäväksi.
– Esperantoliitto on jo paljon kertonut tästä omissa väylissään. Heinäkuussa Brnossa on 110. esperanton maailmankongressi, jossa elokuva todennäköisesti esitetään. Minulta on kysytty, haluaisinko lähteä sinne esittelemään sen. Tämän on todella suuri kunnia minulla ja olen siitä valtavan iloinen.
Esperanton valinta elokuvan kieleksi on hänestä tärkeä tapa nostaa tarina yleisemmälle tasolle, niin ettei se ole sidottu mihinkään tiettyyn paikkaan tai aikaan.
– Se, että elokuva on esperantoksi, etäännyttää tämän kaikista kulttuureista ja kansallisuuksista. Tarinan tarkoitus ei ole osoitella jotain tiettyä kansallisuutta, kulttuuria tai maata, vaan sanoma on nimenomaan se, mitä totalitaristinen yhteiskunta voi tehdä tavalliselle ihmisella. Mutta kun tämä piti lyhytelokuvaksi ensiksi vääntää, niin moni asia jäi tietyllä tavalla auki. Valmistelen nyt paljon laajempaa pitkän elokuvan käsikirjoitusta, ja senkin haluan ehdottomasti tehdä esperantoksi.